Lehti- ja nettiartikkelit

Vahva tuoksu yskittää, tuntuu iholla ja maistuu suussa

Julkaistu Selänne-lehdessä 4.11.2017

Marjaana Pihlajakangas toivoo ihmisten tulevan yleisötilaisuuksiin tuoksuttomina

Olga-koira on perhepäivähoitajana työskentelevän Marjaana Pihlajakankaan silmäterä.
-Se on ”äidin vauva”, joka pakottaa minut lenkille monta kertaa päivässä. Olen todella tyytyväinen siitä, että olen pystynyt vähentämään allergialääkitystäni Olgan ansiosta.

Satu Kangas-Viljamäki

Reisjärvi

Siitä on muutama vuosi aikaa, kun Marjaana Pihlajakangas huomasi ensimmäistä kertaa, kuinka voimakkaalle kauppojen deodorantti- ja pesuainehyllyjen välissä tuoksuukaan.

-Tai paremminkin haisee. Minulle se ei ole enää tuoksu, vaan haju, Pihlajakangas sanoo.

Ensimmäisestä havainnosta tähän päivään tilanne on pahentunut. Entisestä lievästä epämukavuudesta Pihlajakangas oireet ovat kehittyneet tuoksun laukaisemaksi kuivaksi yskäksi, kielen kirvelyksi ja nenän alusen kutinaksi.

-Haju maistuu suussa ihan kuin olisin juonut hajuvettä. Sitten henki menee ahtaalle ja silmiä alkaa kirvelemään.

Tuoksuherkkyyteen ei ole parannuskeinoa, vaan tuoksun kohtaaminen johtaa yleensä hengitysteitä avaavan lääkkeen ottoon.

-Helpommalla pääsen, kun välttelen tuoksuja kokonaan.

Tuoksujen vältteleminen ei aina kuitenkaan ole yksinkertaista. Pihlajakangas oli vastikään koulutusmatkalla pääkaupunkiseudulla, mistä hän oli varannut allergiahuoneen hotellista.

-Huone oli kuitenkin jotain ihan muuta, sillä ovella vastassa leijui vahva hajuveden tuoksu. Hyvästä yrityksestä huolimatta en saanut nukkua puhtaassa huoneessa, joten aamulla olin kuin jyrän alle jäänyt. Hississä yritin pidättää hengitystä koko matkan kahdeksannesta kerroksesta alas.

Yleisesti ottaen tuoksut ovat kuitenkin vähentyneet viime vuosina, ja ihmiset ovat vähentäneet tuoksujen käyttöä.

-Ihmisten tietoisuus on lisääntynyt, mikä on todella hyvä asia.

Pihlajakangas muistuttaa, ettei tuoksuherkkä suinkaan reagoi vain pesuaineisiin tai hajuvesiin, vaan mikä tahansa vahva tuoksu ajaa saman asian.

-Olen aina vähän nenä pystyssä, että mikä missäkin haisee, sillä joudun usein lähtemään eri tilaisuuksista kesken pois ihan tämän takia. Siksi toivoisin, että ihmiset tulisivat sisätiloissa pidettäviin yleisötilaisuuksiin aina tuoksutta. Kukkivien kukkien lähellä en voi olla ollenkaan, ja kokolattiamatot ovat minulle kuin myrkkyä.

Tietoisuuden myötä myös kauppojen tuotevalikoimat ovat muuttuneet, ja tuoksuttomia vaihtoehtoja löytyy useista tuoteperheistä.

Pihlajakankaan tuoksuherkkyyden taustalla on astma, jota hän on sairastanut jo yli 20 vuotta.

-Olen ollut allerginen niin hevoselle kuin koirallekin, mutta altistuksen kautta siedän hevosta nyt jo hyvin. Nyt minulla on koira, jonka kanssa olen siedättänyt itseäni niin, että olen voinut vähentää allergialääkitystäni.

Pihlajakangas toimii aktiivisesti Reisjärven Hengitysyhdistyksessä ja on toiminut eräänlaisena tuoksuherkkyyden viestintuojana niin kauan kuin on kärsinyt siitä.

-Alkuun jouduin selittämään tätä ihmisille todella paljonkin, mutta nyt ystäväni osaavat jo ottaa tämän hienosti huomioon.

 

Joka kolmas suomalainen saa oireita tuoksuista

Allergia-, iho- ja astmaliiton Tuoksuton viikko -kampanja haastaa huomioimaan tuoksuherkkien suuren joukon. Liiton tutkimuksen mukaan julkinen liikenne, kauppakeskukset, ravintolat ja baarit sekä teatterit ovat paikkoja, joissa tuoksuherkät saavat useimmiten oireita.

Eniten oireita aiheuttavat haju- ja partavedet, tuoksukynttilät, hiuslakat sekä voimakkaasti tuoksuvat kukat. Tuoksuherkkyyden yleisimpiä oireita ovat nuha, päänsärky, silmäoireet ja pahoinvointi. Tuoksuherkkyys ei ole sama kuin hajusteallergia, joka tarkoittaa kosmetiikan hajusteiden aiheuttamaa kosketusallergiaa iholla.

Allergia-, iho- ja astmaliiton tänä syksynä julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomessa on puoli miljoonaa vahvasti tuoksuherkkää. Oireita tuoksuista saa lähes kaksi miljoonaa suomalaista. Tutkimus osoitti, että tuoksuherkkien oireet ovat todellisia ja vaikuttavat merkittävästi elämänlaatuun.

Tuoksuton viikko -kampanjasivustolla www.tuoksutonviikko.fi voi lukea lisää tuoksuherkkyydestä, tehdystä tutkimuksesta sekä tavoista, joilla jokainen voi osallistua kampanjaan pienin ja huomaavaisin keinoin. Sivuilla voi myös testata oman tuoksujalanjälkensä.

Tuoksuton viikko 30.10.–12.11.2017

 

Aittolassa puhalletaan yhteen hiileen

Elävä kylä houkuttelee asujia

Koko kylän yhteinen olohuone

Comments are closed.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑